Suomalaisten suosimat leipomotuotteet kotimaisesta viljasta

Meidän valikoimastamme löydät Vaasan-tuotemerkin herkulliset leivonnaispakasteet: leivät, pullat, pasteijat, piirakat ja monet muut tutut tuotteet. Kaikki Vaasanin kotimaassa leipomat ruisleivät ovat kokonaan kotimaisesta rukiista leivottuja.

Vaasan on suomalaisille rakas leipomoalan tuotemerkki, joka aloitti toimintansa jo vuonna 1849. Mylläri August Alexander Levón perusti tuolloin höyryllä toimivan myllyn Vaasaan. Varsinainen leipomotoiminta käynnistyi vuonna 1904, kun Augustin haave omasta leipomosta toteutui. Vaasan onkin Suomen vanhin valtakunnallinen leipomoalan toimija. Alkuvaiheissa tuotanto oli laajasti eri leipätuotteisiin keskittynyt, mutta alun jälkeen toiminta painottui näkkileipiin. Suomalaisissa kodeissa näkkileipä ei ollut vielä tuolloin tuttu kaikille, joten niitä ryhdyttiin markkinoimaan lehdissä kansalle.

Tuoreen leivän valmistus lisääntyi 1990-luvulla ja pian kauppojen hyllyiltä oli löydettävissä ensimmäiset Vaasan Ruispalat. Tätä Suomen suosituinta leipää syödään nykyään vuodessa reilusti yli 100 palaa henkeä kohden. Ennen vuosituhannen vaihdetta toimme markkinoillle uudenlaisen tuoteryhmän, leivonnaispakasteet.

Vaasan-tuotemerkki on käytössä Lantmännen Unibaken leivonnaispakasteiden lisäksi myös Vaasan Oy:n tuoreissa leipomotuotteissa sekä Lantmännen Cerealian näkkileivissä ja hapankorpuissa.